Nykytaiteen hinnoittelu on vaativaa. Jopa arvostetun taiteilijan parhaiden teosten hinnoittelu voi epäonnistua.
Nuoren lahjakkaan taiteilijan teokset hinnoitellaan yleensä edullisiksi, jotta mahdollisimman moni ostaisi hänen töitään ja niiden keräilijäkunta laajenisi nopeasti.
Taiteilijan suosion kasvaessa hintoja pitäisi nostaa maltillisesti. Mikään ei nimittäin ole parempaa mainosta taiteilijalle kuin loppuunmyyty näyttely, ja siihen hinnoittelu vaikuttaa eniten.
Alihinnoittelu tuo harvoin ongelmia. Jos sen sijaan teokset eivät käy kaupaksi, usein syynä ovat liian korkeat hinnat. Taidenäyttelyt ovat tässä suhteessa raa’an paljastavia. Näyttelyn loppupäivinä punaisia palloja pitäisi olla useimpien töiden vieressä.
Kovalla hinnalla uskottavuutta?
Nuoren taiteilijan tuotanto on vielä täynnä odotusarvoja ja hinnoittelu varsin spekulatiivista. Hintoja on saatettu nostaa jopa liian korkeiksi, kun on pyritty luomaan uskottavuutta. Monesti on näin, jos esimerkiksi ulkomaille on saatu hyvä myyntiväylä. Kansainvälinen myynti moninkertaistaa nykytaiteen hinnan kaikkein nopeimmin.
Teoksen hinnan pitää olla suhteessa taiteilijan maineeseen ja ansioihin. Tuskin kukaan hämmästelisi esimerkiksi Rafael Wardin uuden keskikokoisen maalauksen 20 000 euron hintaa, sillä taiteilija on tunnettu, arvostettu ja palkittu ja hänen töitään on parhaimmissa taidekokoelmissa Suomessa.
Jos taas nuori taiteilija asettaisi työlleen saman hinnan, se jäisi todennäköisesti myymättä. Sen vuoksi puhutaan erihintaisista signeerauksista.
Kahdenlaisia taiteilijoita
Taidemarkkinoilla taiteilijat voidaan jakaa karkeasti institutionaalisiin ja kaupallisiin taiteilijoihin.
Instituutiotaiteilijoiden teosten hinnat punnitaan taidemaailman omien kriteerien ja taidemaun standardien mukaan. Nämä taiteilijat saavat yleensä apurahoja ja palkintoja. Uhkana on, että taiteilija hinnoittelee työnsä kalliiksi apurahojen turvin, mutta ilman keräilijöiden suosiota. Silloin korkeille hinnoille ei ole todellista pohjaa.
Kaupalliset taiteilijat taas sääntelevät hintojaan keräilijöiden kiinnostuksen mukaan ilman taiteen omien ”portinvartijoiden” hyväksyntää. Silti kaupallinenkin taide voi olla ansiokasta. Kaupallinen taiteilija tarvitsee yleisöä teoksilleen, ja siksi median huomio on myös arvokasta – siitäkin huolimatta, että median huomio on usein taiteilijan yksityiselämään liittyvää.
Vaarana ns. julkkistaiteilijalle on se, että hinnat nousevat lyhyessä ajassa korkeiksi, mutta suosion laskiessa ja myynnin pudotessa korkeat hinnat eivät enää toimi.
Molemmissa taiteilijakategorioissa taidemarkkinoilla pätee pitkällä aikavälillä vain keräilijöiden kiinnostus. Keräilijät saattavat jopa kiinnostua siitä, että taiteilijaa ei ole aikanaan hyväksytty taidemaailmassa. Jälkimarkkinoiden kalleimmaksi taiteeksi valikoituvat kuitenkin yleensä museoiden hyväksymät työt, sillä museoiden tehtävä on dokumentoida taidehistoriaa.
Suurimmat hintaennätykset tehdään niiden taiteilijoiden teoksilla, jotka ovat sekä taidemaailman että keräilijöiden arvostamia.
Mihin hintojen nousu perustuu?
Tekijöitä, joiden vuoksi taiteilijan teosten hinnat ovat voineet perustellusti nousta:
- Taiteilijan edellinen näyttely myytiin lähes loppuun.
- Taiteilija on myynyt teoksensa arvostettuun museoon.
- Taiteilijalla on uusi arvostettu galleristi.
- Töitä on viety ulkomaille ja ne ovat herättäneet siellä huomiota.
- Teokset ovat aikaisempaa suurempia tai työläämpiä tai teoksen tekemiseen on tarvittu alihankkijoiden apua.
- Keräilijät jonottavat taiteilijan töitä.
- Teokset edustavat jotain uutta, josta yleisö on innostunut.
Pauliina Laitinen-Littorin
