veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Milloin merkkilaukku voi olla sijoitus? Paina mieleen nämä nimet ja mallit

Milloin merkkilaukku voi olla sijoitus? Paina mieleen nämä nimet ja mallit
18.6.2021

Olen huomannut, että naisten laukkuharrastukseen suhtaudutaan hieman alentuvasti. ”Eikös ne tavarat kulje yhtä hyvin halvemmassakin kassissa?” eräs mies kysyi minulta kerran.

Vastasin hänelle, että merkkilaukkuja voi verrata kalliisiin merkkikelloihin, samaa aikaa kaikki kellot näyttävät. Tämän jälkeen kysyjä ymmärsi, mistä merkkilaukuissa on kyse.

Millainen laukku on sijoitus?

Kalliin merkkilaukun hankintaa perustellaan usein sijoituksena. Todellisuudessa kaikkien merkkilaukkujen yhteydessä ei voi puhua taloudellisesta sijoituksesta, pikemminkin ne voi nähdä sijoituksena itseen.

Hermès, Louis Vuitton ja Chanel ovat brändejä, joiden historia ulottuu yli sadan vuoden taakse, ja ne ovat vakiinnuttaneet asemansa markkinoilla ja ihmisten mielissä. Mikäli laukkua haluaa tarkastella sijoituksena, näiden luksusmerkkien klassikkomallit ovat laukuista niitä, jotka varmimmin säilyttävät hintansa.

Hermèsin lippulaivat ovat Kelly ja Birkin-laukut, Louis Vuittonilla mm. Alma, Noé, Keepall ja Speedy, Chanelilla Classic Double Flap Bag, Reissue 2:55 ja Boy.

Yhteistä näille kaikille on se, että niiden suunnittelusta on kulunut jo vuosikymmeniä, osa on suunniteltu lähes sata vuotta sitten, eikä niiden suosio ole osoittanut laantumisen merkkejä kuten trendilaukuille usein käy.

Louis Vuitton loi maineensa aluksi pinottavilla ja vesitiiviillä matka-arkuilla. Kuvan arkku 1900-luvun alusta. Vasarahinta noin 5 800 euroa, 58 000 kruunua. Kuva: Bukowskis

Kyseiset laukkumallit ovat haluttuja keräilykohteita, joiden arvo on kohonnut tasaisesti vuosien mittaan.

Muista nämä seitsemän asiaa, kun ostat merkkilaukun

1. Louis Vuittonin, Chanelin ja Hermèsin klassikkomallit ovat parhaita ns. äidiltä tyttärelle laukkuja.

2. Valitse klassikkomalli klassikkokuosilla ja hillityllä värillä, vaikkapa mustan tai beigen sävyissä. Vältä trendi- tai shokkivärityksiä

3. Tosin limited edition-versiot, eli rajoitettu erä jotain mallia esimerkiksi erityisellä värityksellä tai kuosilla, saattavat joissakin tapauksissa olla järkevä ostos, joita keräilijät arvostavat.

4. Kun ostat laukun, mieti materiaalin ja värin kestävyyttä. Canvas- tai kangaslaukku ei kestä samanlaista kulutusta kuin nahkalaukku tai epi-nahasta valmistettu laukku.

5. Kiinnitä huomiota laukun kokoon. Suosittu koko on todennäköisesti suosittu myös jälleenmyyntitilanteessa

6. Maksimoit ostajakunnan, kun valitset laukun, joka sopii sekä naisille että miehille.

7. Älä osta trendilaukkua. 

Hurjia nousuja hinnoissa

Hermèsin Birkin-laukku rinnastetaan usein talouden tapahtumien barometriksi. Kun timanttien, kullan, osakkeiden ja kiinteistöjen arvot ovat liikkuneen ylös ja alas, on Birkinin arvo peräti viisinkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana.

Tällä hetkellä laukku maksaa 9 000 eurosta ylöspäin vaihdellen materiaalien ja mallien mukaan. Kalleimpien Hermès-laukkujen, kuten Himalaya Birkin Bagin, hinta kohoaa satoihin tuhansiin dollareihin. Timantein koristellut ovat vielä kalliimpia. 

Astetta edullisemmassa hintaluokassa hyvänä esimerkkinä toimii Louis Vuittonin Speedy 25 -laukku, jonka hinta on yli kolminkertaistanut 20 vuoden aikana.

Laukku maksoi vuonna 1998 liikkeessä uutena 325 dollaria vuonna 1998 ja 1 000 dollaria vuonna 2018. Second hand -markkinoilla käytetyn Speedyn arvo on koosta ja kunnosta riippuen 300–500 euroa.

Kun vertailee laukkujen hintoja, kannattaa pitää mielessä, ettei kaikkien vanhojen laukkujen hintojen vertailu uusiin ole aina yksinkertaista. Esimerkiksi mallien yksityiskohtia saatetaan muuttaa kausittain. Tiettyä väriä, nahkaa tai metallia ei ole välttämättä enää valikoimissa.

Kun vertaa laukkujen hintoja eri vuosikymmenillä, pitää ottaa huomioon myös rahan arvon muutos. Lisäksi saman laukkumallin hinnat vaihtelevat liikkeissä eri puolilla maailmaa.

Louis Vuittonin pitkään markkinoilla olleiden klassikkokuosisten laukkumallien hintojen vertailu on kuitenkin helpompaa. Tällaisia malleja ovat Speedy, Alma ja Noé, jotka on suunniteltu jo 1930-luvuilla.

Speedyssä yhdistyy monta hyvän ”sijoituslaukun” ominaisuutta: se on tunnetun valmistajan jo 1930-luvulla markkinoille tullut klassikko, joka on vielä unisex-mallia. Pienimpään laukkumalliin, Speedy 25:een (kuvassa), liittyy myös tarina, että se olisi suunniteltu Audrey Hepburnille. Kuva: Bukowskis

Neverfull MM Monogram -laukun lähtöhinta oli noin 800 euroa. Kuva: Bukowskis

Laukkumallien hinnat nousevat liikkeissä jopa useita kertoja vuodessa

Liikkeet nostavat laukkujen hintoja ennalta arvaamattomasti. Esimerkiksi Chanel nosti viime vuoden toukokuussa laukkujensa hintoja 5–17 prosenttia.

Hinnannousu heijastuu myös second hand -kauppaan. Todennäköisesti saat myytyä laukkusi 10 vuoden käytön jälkeen samalla hintaa kuin olet sen aikoinaan ostanut.  Parhaassa tapauksessa saatat tehdä jopa voittoa – toki silloin laukun on oltava suhteellisen hyvässä kunnossa.

Toinen hyvä esimerkki nopeasta arvonnoususta on vuonna 2007 suunniteltu Louis Vuittonin Neverfull MM -laukku. Lokakuussa 2019 laukku maksoi liikkeessä 1 320 dollaria, toukokuussa 2020 hinta oli 1 430 dollaria ja saman kuun lopussa 1 500 dollaria. Tällä hetkellä hinta on uutistoimisto Reutersin mukaan 1 540 dollaria.

Näyttää vahvasti siltä, että Neverfull MM -laukusta on pikkuhiljaa muodostumassa klassikko ja sillä on myös hyvät jälleenmyyntimarkkinat. Tällä hetkellä laukun hinta vaihtelee second hand -markkinoilla kunnon mukaan 700 eurosta 900 euroon.

Käsityö ja status näkyvät luksuslaukun hinnassa

Mistä luksuslaukun hinta oikein muodostuu? Luksuslaukku on käsityötä, ja sen materiaalit ovat ensiluokkaisia. Laukun valmistaminen vie kymmeniä tunteja.

Viimeaikainen laukkujen hintojen kova nousu voi selittyä osin sillä, että korona-pandemian aikaan tiettyjen raaka-aineiden saatavuus on ollut vaikeampaa kuin ennen.  Koska kysyntä on ollut edelleen kiivasta, hintoja on ollut varaa nostaa.

Koko arvo ei kuitenkaan selity tällä. Luksuslaukun ostaja ostaa myös aineetonta arvoa: brändiin liitettyjä mielikuvia ja statusta.

Nimettömänä haastattelun antanut luksuslaukkujen keräilijä kertoi hankkivansa laukkuja niiden muotoilun, kauneuden ja laadun takia. Vasta tämän jälkeen hän näkee lisäarvona niiden arvon säilymisen tai nousun.

Osa keräilijän kokoelmaa. Edessä pallilla on Louis Vuittonin Multi Pochette -laukku.

Eikä toki pidä unohtaa laukkujen käyttöarvoa. Laukku voidaan Pierre Bourdieun hengessä tulkita välineeksi erottautua muista. Kaikki eivät tietenkään merkkilaukkuja tunnista, joten viesti onkin suunnattu muille ryhmään kuuluville ja näitä koodeja tunteville.

Toisin kuin vaatebisneksessä, jossa usein jään odottelemaan alennusmyyntejä, Hermèsin, Chanelin ja Louis Vuittonin merkkilaukkuja ei myydä alennusmyynneissä. Tämä osaltaan pitää laukkujen arvoa yllä. 

Koronapandemia ei ole aiheuttanut kiinalaisten turistien kadosta huolimatta suurta lovea esimerkiksi Suomen Louis Vuitton -liikkeen tulokseen. Kauppalehden mukaan se pysyi erittäin kannattavana yrityksenä. 

Joskus second hand -laukku on uutta kalliimpi

Vaikka nyrkkisääntönä voi pitää, että yleensä kaupasta ulos kannettaessa luksuslaukun hinta laskee noin 35 prosenttia, tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin tapauksiin.

Hyvän esimerkin esineen aineettomasta arvosta statuksen välikappaleena tarjoaa luksusmerkki Hermèsin vain harvoille ja valituille saatavilla olevat luksustuotteet kuten Kelly- ja Birkin-laukut. Niihin on usean vuoden jonotusaika.

Näiden tuotteiden kovan kysynnän vuoksi saman tuotteen second hand -hinta on noussut uutta kalliimmaksi, Wall Street Journalin artikkelin mukaan kaksin ja joissain tapauksessa jopa kolminkertaisiksi. Halu kuulua ”valittujen” joukkoon ylittää laukun reaalihinnan.

Laukun haluttavuutta korostaa sen vaikea saatavuus. Tätä illuusiota pidetään keinotekoisesti yllä vähän samaan tapaan kuin suosituissa ravintoloissa jonoa ulkopuolella. Luksus ei olisi luksusta, mikäli kaikilla olisi siihen mahdollisuus.

Vaikuttajat nostattavat laukku-hypeä

Sama ilmiö liittyy Louis Vuittonin muutama vuosi sitten lanseeraamaan Multi Pochette -laukkuun, joita lähetettiin useille kansainvälisille vaikuttajille ennen kuin niitä oli edes saatavissa liikkeistä. 

Vaikuttajien olkapäillä keikkuvat laukut lisäsivät malliin liittyvää hypeä ja kiinnostusta. Liikkeet saivat laukkuja vain rajoitetusti, ja niitä jonotettiin kuukausia,  eikä laukkuja riittänyt kaikille kiinnostuneille.

Louis Vuitton -keräilijä kertoi tehneensä laukusta ennakkotilauksen, ja hän sai laukun myymälästä lanseerauspäivänä syyskuun lopulla. Laukku maksoi lanseerauspäivän ennakkotilaushinnalla 1 178 euroa, mutta nousi saman päivän aikana jo 1 250 euroon. Tällä hetkellä laukku maksaa 1 600 euroa.

Kovan kysynnän takia Multi Pochettea on myyty second hand -markkinoilla, muun muassa merkin keräilijöille omistetuilla Facebook-sivustoilla, kalliimmalla hinnalla kuin liikkeissä. Aika näyttää, onko kyseinen laukku vain yhden sesongin ihme.

Liikkeissä ja verkkokaupoissa ostorajoituksia

Kuumina käyviä jälleenmyyntimarkkinoita yritetään suitsia ostorajoituksilla. Louis Vuittonin liikkeestä ei voi ostaa kahta samanlaista tuotetta yhtä aikaa. Lisäksi nettisivuilla on määritelty erilaisia kuukausittaisia ja vuosittaisia lukumäärään sidottuja ostorajoituksia.

Kun kysyin ostorajoituksista Louis Vuitton -liikkeestä, asiaa ei suostuttu kommentoimaan. Oletan kuitenkin, että ne ainakin osittain liittyvät second hand -markkinoilla toimivien keinottelijoiden kitkemiseen. En liioin sulje pois ajatusta tietyn eksklusiivisuuden ylläpitämisestä.

Tietyt trendilaukut palaavat aina muotiin

Vaikka rummutinkin jutun alussa kovasti niin sanottujen klassikkomallien puolesta, voi trendilaukku, kuten Louis Vuittonin Multi Pochette, olla 20 vuoden päästä sittenkin hyvä sijoitus. Limited edition -versio, rajoitettu erä jotain mallia erityisellä värityksellä tai kuosilla, saattaa jossakin tapauksessa olla järkevä ostos, jota keräilijät arvostavat.

Kun tietyt merkit ovat viime vuosina ja vuosikymmeninä lanseeranneet uudelleen vanhoja kuosejaan ja mallejaan, saman mallin vintage-versioiden (1980–1990-luvuilta) hinnat ovat nousseet.

Näin kävi muun muassa Sex and the City -sarjan 2000-luvun it-tytön Carrie Bradshawn kädessä killuneelle Diorin Saddle Bagille eli niin sanotulle satulalaukulle. Kun laukku otettiin uustuotantoon, vintage-laukkujen hinnat nousivat.

 Christian Diorin monogram-kuosinen Saddle Bag -laukku. Lähtöhinta oli noin 200 euroa. Kuva Bukowskis

Tällä hetkellä myös monogrammi-kuosit ovat jälleen suosittuja. Esimerkiksi vanhojen monogrammi-kuosisten vintage-Diorien hinnat ovat nousseet. Tämän Diorin weekendbagin lähtöhinta oli 300 euroa. Nyt on oikea hetki myydä ne komeron perukoilta ennen kuin muoti ehtii taas vaihtua, tai voi joutua odottamaa seuraavat 20 vuotta. Kuva: Bukowskis

Uuden Saddle Bagin hinta vaihtelee koon ja materiaalin mukaan liikkeessä 2 500 eurosta 8 000 euroon. Vastaavia vintage-laukkuja on nyt myyty 300–500 eurolla, kun vielä viisi vuotta sitten laukun sai noin sadalla eurolla.

Keräilijän vinkit: Näin pidät huolta laukustasi

1. Säilytä ostokuitit, laatikot, kotelot ja jopa ostoskassi. Koko setti on helpompi myydä. Tee näin myös second hand -ostoksen kanssa.

2. Säilytä laukku dustbag-pussissa. Se suojaa laukkua valolta, lialta ja kolhuilta ja esim. kaapissa muiden laukkujet aiheuttamilta värjäytymisiltä.

3. Kohtele laukkua hellävaraisesti. Osta laukun sisälle organizer (laukun järjestelijä), jos käytät laukkua. Yksi mustekynä voi aiheuttaa pahaa tuhoa.

4. Laukkua voi huoltaa värittömällä nahanhoitoaineella, mutta arvolaukku kannattaa aina viedä korjattavaksi liikkeeseen, jotta osat ja materiaalit ovat oikeita. Huoltotoimenpiteiden kuitit tulee myös säilyttää. 

Katja Weiland-Särmälä

Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija.

Jutun lähteet: Carol Ryan: The Wall Street Journal: Got a Birkin Bag to Sell? That’s a Problem for Hermès, Silvia Alois ja Sophiae Yu: Reuters: Luxury Handbags Jump in Rice as Brands Make up for Coronavirus Hit”, Cilla Bhose: Kauppalehti: ”Suomen Louis Vuitton teki miljoonien eurojen tuloksen ja maksaa mahtiosingot - valtiolta herui 82 400 euron koronatuki”, Facebookin luksuslaukkujen secondhand-ryhmät sekä luksuslaukkujen keräilijän haastattelu. 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti