Peltipurkkikeräily on suosittua. Nyt voi puhua jopa jonkinlaisesta ”purkki- ja rasiabuumista”. Erityisen haluttuja ovat Hangon keksitehtaan ja Fazerin vanhat rasiat.
Niilo ”Nipa” Ronikonmäen ja hänen vaimonsa Maj-Lis ”Maikku” Ronikonmäen kotimuseo sijaitsee yli satavuotiaan hankolaisen puutalon idyllisessä pihapiirissä, piharakennuksessa, joka joskus muinoin on toiminut myös veneveistämönä.
Nipan Hanko-aiheisesta kokoelmasta, johon kuuluu mm. Hangon limonaditehtaan ja Weisteen tuotteita, merkittävimpänä esiin nousee Hangon keksitehtaan tuotantoon liittyvä esineistö. Kokoelmassa on kaikkiaan noin sata erilaista purkkia ja rasiaa.
Lisäksi kotimuseossa on 1950–1960-luvun designia, esimerkiksi Raija Uosikkisen Siena-esineitä.
Keräily alkoi Hangon keksitehtaan peltirasiasta
Nipan keräily alkoi ruskeasta Hangon keksitehtaan peltirasiasta, jonka vaimo Maikku löysi kirpputorilta 1990-luvun lopulla.
Tuolloin peltipurkkikeräily ei vielä ollut yhtä suosittua kuin nykyisin. Nyt ”purkkibuumista” kertoo esimerkiksi messuilla myyntipöydillä näkyvä purkkitarjonta ja se, miten Facebookissa purkkien keräilylle on omistettu kokonaisia ryhmiä.
Erityisen haluttuja ovat nimenomaan Hangon keksitehtaan ja Fazerin vanhat rasiat. Suosioon vaikuttaa varmasti myös nostalgia. Aikoinaan kaupoissa myynnissä olleet Marie-, Albert- ja Rex-keksirasiat herättelevät makumuistoja menneisyydestä.
Kysyntä on luonnollisesti myös nostanut hintoja. Nipa kertoo, ettei ole ostanut purkkejaan sijoitusmielessä. Hän kuitenkin toteaa, että ”jos jonkin esineen haluaa, siitä täytyy varautua myös maksamaan”. Kommentti paljastaa harrastuksen välillä käyneen myös kukkaron päälle.
Yksi kokoelman helmistä on harvinainen keksiteline, jollainen löytyy jo vuoden 1923-kuvastosta. ”Sen nähdessäni, tiesin, että se on saatava kotimuseoon. Onneksi se mahtui juuri ja juuri auton takakonttiin”, Nipa naurahtaa.
Pahvirasiat harvinaisia
Vanhoja purkkeja ja rasioita on säilynyt aika vähän, mikä tekee keräilystä haastavaa.
Erityisen harvinaisia ovat vanhat pahviset rasiat, ne kun on monesti heitetty käytön jälkeen pois. Peltirasioita on säilynyt enemmän. sillä aikoinaan niihin tallennettiin keksien loputtua kaikenlaista aina joulukuusen koristeista nappeihin.
Nipa kertoo tekevänsä löytöjä kirpputoreilta ja netistä, erityisesti Facebook-ryhmistä. Hangon ympäristössä ja esimerkiksi Fiskarsin ja Billnäsin messuillla ja toreilla purkkeja on myös kaupan. Koska Nipan harrastus ja kotimuseo tunnetaan, hänelle tullaan välillä myös tarjoamaan esineitä.
Kerran eräs vanhempi henkilö toi Nipalle katsottavaksi kaksi suurta kassillista vanhan siirtomaakaupan jäämistöä, joiden toivoi päätyvän kotimuseoon. Kun Nipa vilkaisi kassien sisältöä, hän ei voinut peittää iloaan, vaan osti kaiken.
”Iso osa kokoelmaani on sieltä peräisin. Se hetki oli oikea kerälijän unelma”, hän huokaa.
Peltipurkkien ja -rasioiden tunnistaminen on oma taiteenlajinsa
Esineiden tunnistamista helpottaa se, että osan 1950−1960-luvun esineistä Nipa pystyy muistinvaraisesti ajoittamaan omaan lapsuuteensa. Kun kysymys on vanhemmista esineistä, hän päättelee koristeiden tyylistä sekä peltipurkkien tekotavasta, mille vuosikymmenelle ne ajoittuvat.
Tietoa Nipa on hakenut netistä ja Hangon museosta. Keksitehtaaseen liittyneen Mannerin suvun perilliset ovat olleet suureksi avuksi.
Tänä keväänä Nipa osti vanhan tuoteluettelon 1920-luvun lopulta. Sen avulla moni esine on voitu ajoittaa entistä tarkemmin.
Tyylikkäiden rasioiden suunnittelijoista ei valitettavasti ole löytynyt tietoa, mutta ilmeisesti tehtaalla on ollut oma kirjapaino, jossa julisteet ja luettelot on painettu.
Purkkien ja rasioiden keräily on antoisa harrastus
Keräilyn ohessa Nipa nauttii myös tiedon jakamisesta, ja museoon saa tulla vierailemaan, kunhan asiasta sovitaan etukäteen. Lähes tavaksi on tullut kerran kesässä järjestettävä pihakirppis, jossa ylimääräisiä aarteita myydään.
Kysyessäni, mitä keräily on antanut, Nipan silmät alkavat loistaa. Hän sanoo keräilyn tuoneen elämään paljon. Keräilyn ansiosta Nipa on kartuttanut tietoa paitsi itse esineistä myös yritys-, kulttuuri- ja paikallishistoriasta.
Keräilyharrastus on tutustuttanut mielenkiintoisiin ihmisiin ja toisiin keräilijöihin. Keräilemällä tulee samalla pelastaneeksi kulttuuriperintöä ja tallentaneeksi tietoa.
Pelkkä kokoelman kartuttaminen ei ole itseisarvo, vaan Nipa korostaa, että esineet tuottavat myös esteettistä nautintoa.
Etsimisen ja löytämisen ilo on keräilijälle tärkeää. Nipa kertoo, että hänelle käy keräilyssä monesti niin, että kiinnostus hiipuu kokoelman ollessa valmis.
Entäpä sitten kun näin käy Hanko-kokoelmalle?
Kokoelmasta puuttuu Nipan mukaan oikeastaan enää vain yksi purkki, lieriömäinen Hangon lakritsipurkki. Kyseisestä purkista on pyydetty parhaimmillaan peräti 500 euroa.
Ilmeisesti sellainen on tuloillaan kokoelman täydennykseksi, mikäli vaihtokauppa toisen keräilijän kanssa onnistuu. Ensin Nipan pitäisi löytää purkin omistajalle tämän himoitsema aarre.
Nipa sanoo, että tulevaisuudessa hän saattaisi olla valmis jopa luopumaan kokoelmastaan, mutta mieluiten niin, että se säilyy kokonaisena.
Mitä peltirasiat ja peltipurkit maksavat?
- Hangon keksitehtaan iso peltirasia kunnosta riippuen 20–50 e.
- Pyöreäpohjaiset ruusu-, kolibri- ja perhospurkit 20–30 e.
- Harvinainen oranssi perhospurkki 80–200 e.
- Hyväkuntoinen lakritsipurkki 100–200 e. Valmistus alkanut 1910-luvun lopulla tai 1920-luvun alussa.
- Kumina- ja suolavohvelipurkit 40–50 e.
Näin keksit tulivat Suomeen
- Suomalais-englantilainen Biscuittehdas Oy (Myöhemmin Hangon Keksi Oy) perustettiin vuonna 1910 ja toiminta alkoi 1911. Tehdas oli alan pioneeri Suomessa, sillä ennen tätä keksit tuotiin Suomen pääasiassa Englannista ja Venäjältä. Tehtaan tärkeimpiä henkilöitä olivat N.A.L. von Julin ja tekninen johtaja ja ulkomailta hankittua osaamista tehtaaseen tuonut englantilainen Henry E. Hutton.
- Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kauppaneuvos H.A. Elfving hankki osake-enemmistön. Oy Karl Fazer Ab osti keksitehtaan kaikki osakkeet vuonna 1927.
- Kun Hanko luovutettiin Talvisodan jälkeen vuonna 1940 vuokra-alueeksi Neuvostoliitolle, keksitehdas siirtyi Hangosta Fazerin Mestaritalon tiloihin Helsinkiin, jossa keksejä valmistettiin vuoteen 1956 saakka. Keksitehdas siirtyi vaiheittain Vantaalle Fazerilaan.
- Sotien jälkeen Hangossa toimi Hangon Keksi Oy 1970-luvulle saakka, mutta siellä ei enää valmistettu keksejä.
Lähteet: Hans E. Österlund: Teollistunut kaupunki, Kymmenen lukua Hankoa, 1973; Lehto Tiina: Hangon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema, Hangon museo; Mestaritalo; Fazer: Keksitehtaan alkutahdit
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on taidehistorioitsija ja esinetutkija
