veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Rannoille vai hangille? Ensi joulun matkoja voi saada nyt edullisesti

Rannoille vai hangille? Ensi joulun matkoja voi saada nyt edullisesti
26.1.2022

Joulukoristeet on vasta viety varastoon, mutta tammikuussa on perinteisesti aloitettu seuraavan joulun matkojen myynti. Matkoja on tarjolla jo ensi jouluksi, mutta koronatilanteen epävarmuus saa monen empimään. Pitäisikö nyt olla liikkeellä, jos ensi jouluksi mielii reissuun?

Mitäpä, jos ensi jouluna työntäisi varpaat kuumaan hiekkaan etelän lomakohteessa ja vain nauttisi valosta ja lämmöstä? Vai miltä kuulostaisi lähteä Lapin hangille kaamoksen ja revontulien keskelle?

Perinteisesti tammikuun Matkamessut on ollut paras hetki tarttua matkayhtiöiden tarjouksiin ja varata perheelle lomamatka seuraavaksi jouluksi. Tänä vuonna matkamessut peruttiin koronan vuoksi, mutta matkanjärjestäjillä voi silti olla ”messutarjouksia”.

Suomalaiset suosivat joululomilla etenkin Lapin kohteita sekä toisaalta aurinkoa, kuten Kanarian saaria tai Thaimaata.

Matkanjärjestäjät Tui ja Tjäreborg panivat kumpikin vuoden 2022 joulumatkat myyntiin jo viime marraskuussa.

”Meillä ei ole kristallipalloa, mutta pandemiaa edeltävänä aikana meidän suosituimmat joulukohteemme ovat olleet Kanariansaarten kohteet, Thaimaa ja Egypti sekä Kap Verde”, viestintäpäällikkö Laura Aaltonen Tui Finlandilta kertoo.

”Näyttää siltä, että patoutunutta intoa lähteä matkalle on. Moni teki jo marraskuussa varauksia ensi talvelle. Yleensä ensimmäisenä menevät koulujen loma-ajat, syysloma, joulumatkat ja hiihtoloma. Matka kannattaa varata ajoissa, jos haluaa tietyn hotellin, huonetyypin ja lähtöpaikan”, Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen sanoo.

Perinteisesti joulumatka on kannattanut varata jopa vuotta aiemmin, sillä joulunajan matkat saatetaan myydä loppuun. Korona on kuitenkin sotkenut varauskäytäntöjä. Esimerkiksi viime jouluna pystyi vielä jouluviikollakin ostamaan matkan esimerkiksi Kanariansaarille.

Viime joulu oli kuitenkin koronan takia poikkeus, eikä kukaan tiedä tästä vuodesta. Voi olla, että suomalaiset jäävät tänäkin vuonna jahkaamaan koronan takia ja tekevät päätöksiä vasta viime tingassa. 

Dynaaminen hinnoittelu suosii aikaista varaajaa

Joulu on suosittu loma-aika, minkä takia hinnat ovat kaikkialla maailmassa tavanomaista korkeammat. Jos lähtöpäivää siirtää tammikuulle, hinnat putoavat usein jopa satoja euroja matkustajalta.

”Lomakaudet ovat aina suosittuja. Joulun lisäksi syysloma menee nopeasti, ja sekin kannattaa jo vuoden alussa varata”, Virtanen sanoo.

Vaikka matkan ehkä pystyy varaamaan myöhemminkin, yleensä matkojen hinnat ovat sitä kalliimpia, mitä pidempään vetkuttelee. Sekä lentolippujen että lomapakettien hinnoittelu on dynaamista, eli hinta voi vaihdella jopa päivittäin kysynnän ja tarjonnan mukaan.

”Jos yhtäkkiä meiltä ruvetaan paljon varaamaan esimerkiksi joulunajan matkoja, niiden hinnat nousevat automaattisesti. Jouluisin hotelleissa on usein erikoisohjelmaa ja silloin hinnat ovat muutenkin arvokkaampia. Mutta jos matkoja on vähän jäljellä, hinnat nousevat vielä entisestään”, Aaltonen kuvaa.

Myös esimerkiksi Finnairin ensi joulun lennot ovat jo nyt myynnissä, eikä yleensä lipun ostamista kannata jäädä vatvomaan. Mitä enemmän on kysyntää ja mitä vähemmän paikkoja on jäljellä, sitä kalliimmiksi hinnat muuttuvat.

Etenkin suosittuina matkustusajankohtina lippujen hinnat voivat nousta rajusti.

”Suosittelemme varausten tekemistä mahdollisimman aikaisin – näin varmistaa paikat haluttuun kohteeseen ja juuri halutuille matkustuspäiville sekä lennoille. Varauksia joulunajalle tehdään jo hyvin aikaisessakin vaiheessa, siis jopa vuosi etukäteen, ja kaikkein vilkkainta joulun varausten tekeminen on heti kesälomien jälkeen”, Finnairin viestinnästä kerrotaan.

Joulumatkojen hinnat riippuvat kohteesta, lähtöpäivästä ja hotellista. Esimerkiksi Tjäreborgilla on tänä talvena saanut matkan kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle alkaen 2 500–3 000 eurolla. Lämpimistä kohteista edullisin joulunaikaan on Kanariansaaret.

”Joulumatkat menevät niin hyvin kaupaksi, ettei niissä jää mitään viime hetken matkoja edes jäljelle eikä niissä ole minkään sortin alennuksia. Jos matkasuunnitelmia on mielessä ja etenkin, jos lähdössä on isompi perhe, matka kannattaa varata hyvissä ajoin, jotta matkalle pääsee. Matka ei muutu halvemmaksi, jos odottaa viime hetkeen, eikä silloin enää ole valinnanvaraa”, Tjäreborgin Virtanen sanoo. 

Hotellivalinnassa erilaisia trendejä

Joulumatkoihin liittyy erilaisia trendejä, jotka näkyvät myös hotellivalinnoissa.

”Aikuiset etsivät hyvin paljon rauhaa ja sitä, että he voivat treenailla, syödä terveellisesti ja nauttia hoidoista. Moni suosii aikuisten hotelleja, joihin ei ole pääsyä alle 18-vuotiailla. Lapsiperheet puolestaan valitsevat lapsiperheille suosittuja hotelleja”, Virtanen kertoo.

Joulunaikaan etelän lomakohteissa pyörivät retket ja muut palvelut kuten muulloinkin.

Aaltonen arvioi, että moni ostaa joulumatkan ja nimenomaan pakettimatkan siksi, että he haluavat joulumatkalta helppoutta.

”Nyt ihmiset haluavat tilata paljon all inclusive -matkoja sekä swim up -huoneita, joista pääsee suoraan uimaan. Ne ovat olleet tänä talvena oikein suosittuja. Ehkä koronatilanteen takia halutaan, että hotellilta löytyvät kaikki palvelut”, Aaltonen kertoo. 

Lapin hanget ja joulubuffet

Entä jos joulua viettäisikin narskuvilla hangilla nauttien perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä, revontulista, poroista ja sen sellaisesta? Lapissa on jouluna jopa kansainvälisempi tunnelma kuin etelän kohteissa, sillä Lappiin suuntaavat jouluna monien muidenkin maiden kansalaiset.

Jos jouluksi haluaa Lappiin, matkabudjetin pitää olla jopa isompi kuin etelän lomailijalla.

Kysyntätilanne vaikuttaa myös Lapin hotelliöiden hinnoitteluun. Yleensä edullisimmin pääsee, kun on ajoissa liikkeellä.

”Lapissa joulukuu on kaikkein kovin sesonki joulun ja vuodenvaihteen ympärillä. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa varmistaa lomansa – loma kannattaa varata jo tammi-helmikuun aikana. Silloin on suurin valinnanvara”, Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta kertoo.

Lapland Hotelsilla on hotelleja niin Lapissa kuin Etelä-Suomessakin. Osa jouluasiakkaista haluaa viettää jouluaaton ja -päivän välisen yön kaupungissa, kun taas Lapissa lomalaisten ohjelmaan voi kuulua hiihtämisen ja laskettelun ohessa paljon muutakin ohjelmaa.

Millaista ohjelmaa Lapista löytyy jouluna?

”Lapland Safarikselta voi tilata vaikkapa husky-, kelkka- tai vaikka porosafarin. Rovaniemellä on joulupukin kammari. Ohjelmaan voi kuulua myös esimerkiksi fatbikella pyöräilyä”, Vuorentausta kertoo.

Junalla, lentäen vai omalla autolla?

Lappiin pääsee edullisimmin todennäköisesti omalla autolla, mutta silloin matkustaminen haukkaa arvokkaasta loma-ajasta muutaman päivän. Perille pääsee myös lentäen tai junalla, ja moni vuokraa auton vasta perillä lento- tai juna-asemalta. Yksi hyvä vaihtoehto on myös autojuna.

VR:n kaupallisen johtajan Johanna Jäkälän mukaan joulu on yöjunien huippusesonkia ja suosituimpien yöjunavuorojen autopaikat myydään yleensä melko nopeasti niiden tultua myyntiin. Joulun yöjunat tulevat kuitenkin myyntiin vasta alkusyksystä.

”Noin kuukautta ennen joulua kaikkein suosituimpien vuorojen makuuhytitkin alkavat olla täynnä. Tilaa kuitenkin löytyy myöhemminkin, jos joustaa hieman matkustusajankohdassa”, Jäkälä kertoo.

Lipun ostamisen ajankohta vaikuttaa junalipun hintaan. Edullisimmat liput myydään ensimmäiseksi.

”Joulumatkustukseenkin on tarjolla edullisimpia lippuja nopeimmille varaajille. Täydempään junaan ja lähempänä lähtöä hinnat nousevat. Kysytyimpien joulun matkustuspäivien viimeiset hytit maksavat eniten.”

Yöjunassa edullisinta on matkustaa istumapaikalla. Istumapaikkoja on yleensä jäljellä myös silloin, kun kaikki makuuhytit on myyty loppuun. Kalleimpia ovat hytit, joissa on oma wc ja suihku. Hytissä voi samalla hinnalla matkustaa 1–3 henkilöä. Lisäksi enintään 10-vuotias lapsi voi matkustaa samassa hytissä veloituksetta.

Edullisimmillaan nelihenkinen perhe voi saada menopaluumatkan makuuhytissä Helsingistä Kolariin vajaalla parilla sadalla eurolla. Tämän lisäksi meno-paluuautopaikat maksavat 80–300 euroa. 

Kuka korvaa, jos maksettu matka peruuntuu? 

Koronan vielä jyllätessä maailmalla voi tuntua hölmöltä maksaa matka ennakkoon. Mitä tapahtuu, jos matka peruuntuu esimerkiksi siksi, että matkustaja sairastuu?

■ Lue matkaa varatessasi tarkkaan matka- ja lentoyhtiön peruutusehdot – niissä on eroja. 

■ Jos matkanjärjestäjä tai lentoyhtiö peruu matkan, matkustajalla on oikeus saada rahansa takaisin tai esimerkiksi lennon siirto.

■ Jos matka peruuntuu matkustajan sairastumisen takia, matkustaja voi saada rahansa takaisin matkavakuutuksesta. Matkavakuutuksen pitää olla ollut voimassa riittävän pitkään ennen matkaa. Matkavakuutuksessa on myös enimmäiskorvaussumma.

■ Monet matkavakuutukset eivät korvaa koronalle altistumisesta tai karanteeniin joutumisesta aiheutuvaa peruutusta. 

■ Matkavakuutukset eivät korvaa peruutuksia eivätkä matkalla sattuneita vahinkoja, jos ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista kohteeseen.

■ Matka kannattaa aina maksaa luottokortilla, sillä luottokorttiyhtiö on velvollinen palauttamaan rahat, jos esimerkiksi lentoyhtiö menee konkurssiin.

 Outi Airaksinen

Kuva: Kota Collective Ltd. / Lapland Hotels

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti