Viinien tilaamisesta ulkomailta on väännetty Suomessa kättä vuosikausia. Tulkinnat laista ovat epämääräisiä ja valituksia on tehtailtu aiheesta eri näkökulmista. Eri osapuolten näkemykset ja toiminta asiassa ovat aivan eri kiertoradoilla.
Ottamatta kantaa itse kauppatapaan ja lainsäädäntöön ajattelin, että olisi mielenkiintoista hieman selata viininystävän näkökulmasta tätä nettitarjontaa. Epäilemättä halpa hinta & iso määrä -yhdistelmiä löytyy, mutta löytyisikö jotain oikeasti mielenkiintoista, mikä houkuttelisi tilaamaan?
Nettikauppoja näyttäisi karkeasti sanottuna olevan kahdenlaisia: volyymikauppiaita ja laatuviineihin keskittyviä.
Muutamia laatuviinien kauppiaita operoi esimerkiksi Tallinnasta. Näiden yritysten taustalla on erilaisia viinibisneksessä kouliintuneita henkilöitä ja kohdemarkkina on Suomi.
Valikoimat keskittyvät selvästi tuotteisiin, joissa hintataso on yleensä noin 15 eurosta ylöspäin, joten ostajakunta lienee viiniharrastajia sekä osittain myös yrityksiä.
Jos vertaa Alkon samantasoisiin tuotteisiin, niin toki hinta on jonkin verran edullisempi verotussyistä, mutta varmasti isompi houkutin on mielenkiintoisten tuotteiden löytäminen.
Tähän laatuviinikauppiaiden kategoriaan kuuluviksi voisi lukea myös Euroopassa toimivat harvinaisiin viineihin keskittyvät kauppapaikat sekä huutokauppatalot (mukaan luettuna Systembolaget), jotka selvästi tavoittelevat todellisia asianharrastajia.
Volyymikauppaa Suomen suuntaan näytetään pyöritettävän Saksan jaTanskan rajalla. Tarjouksia tupsahtelee somealustoilla eteen tiheästi, ja nähtävästi sisäänvetotuotteina eivät ainakaan ole laatuviinit, mutta tutunnäköisiä tölkkijuomia löytyy sitäkin enemmän.
Viinitarjonta näyttää olevan melko laajaa, mutta leijonanosan kahmaisevat erilaiset halpisviinit, tyypillisesti bag-in-box -pakattuina. Kun valikoimaa selaa tiheällä kammalla, niin löytyy seasta myös aivan kelvollisia käyttöviinejä, joiden hinta ei päätä huimaa. Riserva tai Superiore Chiantia ihan hyvältä tuottajalta saisi alle 6 eurolla.
Samoin espanjalaiset, suomalaisillekin kovin tutut Faustino tai El Coto Crianza ovat noin puolet halvempia kuin Alkossa. Valkoviinien puolelta silmään ottavat pari saksalaista ja itävaltalaista tuottajaa, joiden rieslingiä saisi alkaen 5 euroa pullo. Tällaiset tuotteet kilpailevat jo hyvinkin normaalien käyttöviinien kategoriassa, jos Alkossa ostokset osuvat hintaväliin 10–15 euroa. Toki pullohintoihin tulee rahtia päälle noin euron verran tilausmäärästä riippuen.
Yhteenvetona nettiviinikaupoista voisi todeta, että valikoima on melko kirjava ja vaatii jonkin verran asiantuntemusta ja viitseliäisyyttä, mikäli mielii saada laadukkaita viinejä. Jos näitä löytyy, niin epäilemättä viinikaappia voi täyttää hieman keveämmällä kukkarolla.
Kolme uutta viiniä
930145, La Fiole Côtes du Rhône Rouge 2021, Ranska, 13,99 e
Persoonallisella pullolla kosiskeleva peruslaatuinen rhonelainen.
- Syysiltoihin
959555, Mongarda Valdobbiadene Prosecco Superiore Brut 2020, Italia, 23,72 e
Valdobbiane on laadukkaiden kuohuviinien tuotantoaluetta.
- Aperitiivi
900363, Wolf Blass House of The Dragon Fire & Blood Cabernet Sauvignon Shiraz 2021, Australia, 19,99 e
Viini dramaattisella etiketillä ja nimellä
- Hiiligrillattu punainen liha
Kolme kausituotetta
550337, Aveleda Fonte Vinho Verde 2021, Portugali, 9,98 e
Kuivahko ja kevyen pirskahteleva kesäinen valkoviini.
- Kesämuistoille
530147, Floralba Prosecco Rosé Brut 2021, Italia, 12,98 e
Kuiva roseekuohari.
- Pikkupurtavat
261654, Donna Carmen Limoncello, Italia, 11,99 e (0,375 l)
Raikas italialainen kruunaa aterian.
- Digestiivi
Kolme rapuviiniä
918296, Fantini Collection Bianco 2017, Italia, 11,55 e
Miellyttävän monipuolinen ja ryhdikäs valkoviini.
- Ravut
570027, Leth Riesling Alte Reben 2021, Itävalta, 16,78 e
Vanhoista köynnöksistä kerätty tyylikäs Riesling.
- Ravut
930635, Domaine Figeat Pouilly-Fumé XXL 2020, Ranska, 28,95 e
Klassinen Loiren laakson valkoviini.
- Ravut
Risto Karmavuo
Viiniasiantuntija, Haaga-Helia AMK