Turvallinen talviajo ei vaadi mitään erikoisosaamista tai kovaa harjoittelua auton käsittelytaitojen hiomiseksi. Riittää, kun huolehtii siitä, että muutama perusasia toimii. Niistä tarkeimpiä ovat oikea tilannenopeus ja hyvä välimatka muihin tien käyttäjiin.
Millä tavalla sinä tai minä autoilijoina voisimme huolehtia siitä, että liikkuminen olisi mahdollisimman riskitöntä myös jäisellä tiellä tai lumisateen osuessa kohdalle? Kolarittomuutta tavoiteltaessa on lähes pakko listata kaksi vanhaa, melkeinpä itsestään selvää perusedellytystä. Ensimmäinen niistä on oikea tilannenopeus.
Tuttua ja helppoa – vai onko?
Oikea tilannenopeus kelin ja tien pinnan mukaan on tuttu asia, mutta käytäntö ei aina toimi.
Yleisesti vaikuttaa siltä, että autoilijat pyrkivät ajamaan talvikelillä samaa nopeutta kuin kesällä. Jos esimerkiksi tieosuudella on kahdeksankympin nopeusrajoitus, useimmat tuntuvat ajavan tätä samaa nopeutta, vaikka keli muuttuu vaikkapa jäätyneen tienpinnan ja lumisateen takia.
Olemmeko me liian mukavien nykyaikaisten autojen myötä täysin uusavuttomia, emmekä kykene vähentämään ajonopeutta, vaikka olosuhteet edellyttäisivät sitä? Nostetaanko kädet pystyyn, eli onko meidän vain hyväksyttävä se, että talvella joskus hieman kolisee? Kysyimme asiaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaaralta.
Elovaara vastaa:
”En sanoisi, että kädet on nostettava pystyyn. Toisaalta yksittäistä tehokasta lääkettä ei ole. Jos sellainen olisi, se olisi tietysti jo käytössä.
Turvallisuustyö on pitkäjänteistä ja jatkuvaa. Samoista tutuistakin asioista on syytä tiedottaa ja muistuttaa säännöllisesti.
Tiedottamisen ja valistamisen vaikutuksia on valitettavasti aika vaikea mitata. Onnettomuuksien määrän kehitys tietysti kertoo jotakin, mutta estettyjen ja vältettyjen onnettomuuksien määrää ei oikein voi laskea.
Useimmat autoilijat ovat joka tapauksessa fiksuja, ajattelevia ihmisiä. Esimerkiksi tiedotus liukkaudesta jää kuulijalle vähintäänkin alitajuntaisesti mieleen ja se vaikuttaa ajamiseen.
Autoista puhuttaessa on varmasti niin, että harva meistä ajaisi mielellään kovaa huonolla ja epämukavalla autolla.
Nykyaikaisten autojen mukavuus jossain määrin hämää kuljettajaa ja poistaa riskin tunnetta. Esimerkiksi kahdeksankympin vauhti voi tuntua auton ratissa tylsältä ja puuduttavalta – ja siksi vauhti alkaa nousta.
Autoa ajaessa on vaikea arvioida liukkauden todellista vaikutusta jarrutusmatkaan. Liukkauden vaikutus helposti aliarvioidaan ja toisaalta omaa kykyä hallita auto kaikissa eteen tulevissa tilanteissa on helppo yliarvioida.
Onnettomuudet sattuvat usein kasautumina useasta riskinotosta.
Esimerkiksi: lähdetään liikkeelle huonoilla renkailla, ajetaan hieman liian kovaa ja tarkkaavaisuus herpaantuu hetkeksi kännykän takia. Mikään näistä kolmesta tekijästä yksinään ei yleensä aiheuta onnettomuutta, mutta jossakin tietyssä tilanteessa nuo kolme riskiä yhdessä johtavat sitten onnettomuuteen. Puhutaan riskikasautumasta.”
Pidempi välimatka edessä ajavaan
Talviliikenteessä tarvitaan kesäkeliin verrattuna enemmän välimatkaa edessä ajaviin. Mitä liukkaampi keli tai mitä huonompi näkyvyys, sitä pidempi välimatkan tulee olla. Tämä tila auttaa näkemään kauas ja lukemaan sekä ennakoimaan tapahtumia liikennevirrassa.
Lisäksi välimatkan tarkoitus on tietenkin mahdollistaa jarruttaminen liukumatta edessä ajavan perään siinäkin tilanteessa, että etummainen joutuisi tekemään voimakkaan jarrutuksen.
Miksi välimatkan pitäminen ei tunnu koskaan oikein toimivan käytännössä, vaan lähellä ajaminen on yleinen tapa? Onko asia jotenkin liian koluttu ja ilmeinen? Sitä ei oteta vakavasti, vaan sivuutetaan olan kohautuksella. Mitä asialle voisi tehdä?
Pohdimme tätä Elovaaran kanssa ja törmäämme aivan liian usein kuultavaan väittämään siitä, että ”välimatkaa ei voi pitää, koska joku tulee kuitenkin eteen”.
Tämähän ei tosiasiassa pidä paikkansa. Jos kaistaa vaihtavasta ja siksi eteen tulevasta autosta on suurta haittaa, silloin kyseinen kuljettaja on juuri ajanut liian lyhyellä välimatkalla.
On selvää, että aina joskus joku tarvitsee tilaa ja tulee eteen. Tämä kuuluu normaaliin liikenteeseen ja se pitää hyväksyä.
Jos ajamme hyvällä välimatkalla, eteen tulevasta ei ole haittaa. Pidemmän välimatkan saa halutessaan helposti takaisin, tarvittaessa kaasua hiukan löysäämällä.
Edessä oleva tila ei ole minun tai sinun ”ikioma tontti”, johon kukaan muu ei saisi koskaan tulla.
Meistä jokainen tarvitsee joskus nopeasti tilaa, esimerkiksi jos sopivan kaistan valinta epähuomiossa myöhästyy. Jos me kaikki ajaisimme lähellä edessä ajavaa, liikenteestä tulisi erittäin huonosti sujuvaa. Näinhän juuri käy kaupunkien aamuruuhkassa kun liikenne ”tökkii”.
Mahdollisesti ainoa todella tehokas lääke välimatkaan ja myös ajonopeuteen on uusi tekniikka, joka hoitaa nämä asiat kuljettajan puolesta. Tekniikkahan on pitkälti jo olemassa, mutta kuljettajalla on vielä määräysvalta ajamiseen. Tulevaisuudessa näin ei välttämättä ole, jos siirrytään askeleittain kohti autonomista ajamista. Aika näyttää, mikä on tahti.
Nastat vai kitkat?
Tämä näyttää olevan ikuinen keskusteluaihe. Suomalaisten autoilijoiden enemmistö on pitkään ollut hyvin nastauskovaista.
Nastarenkailla on ollut lähes ylivoimaisen pelastajan maine. Myös autoalan lehdet ovat testituloksissaan hehkuttaneet nastarenkaiden paremmuutta.
Yleinen käsitys on kuitenkin muuttumassa. Pohjolan oloihin kehitetyt nastattomat talvirenkaat alkavat tänä päivänä olla ominaisuuksiltaan niin hyviä, että jopa testejä tekevät ammattilaiset puoltavat niiden valintaa.
Vanha totuus on toki syytä muistaa: paraskaan kitkarengas ei yllä jääpinnalla laadukkaiden nastarenkaiden tasolle.
Jos asut seudulla, jossa tienpinta on talvikaudella usein jääpeitteinen, nastarengas on luultavasti paras valinta. Samoin voi olla vaikkapa silloin, kun koti tai työpaikka on jyrkän mäen alla tai päällä.
Jos nastarenkaita ei tarvita jostakin erityisestä syystä, kannattaa ehdottomasti harkita kitkarenkaita.
Nykyaikaisilla kitkarenkailla pärjää varmasti, ainakin jos malttaa laskea ajonopeutta aina jäisellä tiellä ja pitää kiinni turvaväleistä. Sama ajotapamuutos kelien mukaan toki koskee myös nastarenkaiden käyttäjiä.
Suomen tiet alkavat olla paikoin todella huonossa kunnossa ja korjausvelka kasvaa. Voimakkaat sateet ja jatkuva kosteus syksyllä sekä talvella syövät päällysteitä. Kun tähän yhdistetään yhä painavammat autot, kasvaneet ajonopeudet ja nastarenkaat, tilanne voi muuttua täysin kestämättömäksi.
On mahdollista, että nastarenkaiden käyttöä joudutaan tulevaisuudessa tuntuvasti rajoittamaan. Ennen pitkää teiden urautuminen voi huonontaa liikenneturvallisuutta enemmän kuin nastarenkaat lisäävät sitä.
TIESITKÖ? Liukkaan kelin kolareiden määrä on pysynyt ennallaan viimeiset 10 vuotta. Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilaston perusteella lumisella ja jäisellä kelillä on sattunut keskimäärin 4 776 henkilövahinkoa vuosittain. Koronavuonna 2020 vahinkojen määrä laski todella rajusti, kun moni ihminen vietti suuren osan vuodesta kotona ja kotikulmilla.
Markus Nieminen
