Autoja hylätään katsastuksissa edelleen eniten etuakseliston, jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä jarruvikojen vuoksi. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylätään yhä harvempi.
Vuonna 2020 määräaikaiskatsastuksessa autoista hylättiin 19,5 prosenttia, mikä oli 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2019. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista 3-vuotiaista autoista hylättiin 2,9 prosenttia, kun edeltävänä vuonna luku oli 3,1 prosenttia. Katsastuksen mallikohtaisia vikatilastoja laatii Traficom.
Yleisin hylkäyssyy henkilöautoilla on etuakseliston viat. Uudemmilla autoilla seuraavaksi yleisin hylkäyssyy on käyttöjarruun liittyvät viat, kun vanhemmilla autoilla hylkäykseen johtavia vikoja löytyy jousituksesta ja iskunvaimennuksesta sekä seisontajarrusta.
Eniten korjauskehotuksia annetaan valaisimiin ja sähkölaitteeseen liittyvistä vioista.
Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista vuonna 2020 hylättiin 26,2 prosenttia, mikä oli hieman vähemmän kuin edeltävänä vuonna (27 %). Korjauskehotuksiin ja hylkäyksiin johtaneita vikoja havaittiin katsastusta kohti hieman harvemmin kuin vuonna 2019.
Yleisimmät syyt ajokieltoon olivat seisonta- ja käyttöjarrut sekä renkaiden huono kunto. Monesti yhdestä autosta löytyy useita vikoja. Ajokieltoon johtavia vikoja löydettiin noin 21 000 eli noin prosentissa katsastuksista.
Havaittujen vikojen lukumäärä 1 000 katsastusta kohti | |||
Vian vakavuus | 2018 | 2019 | 2020 |
Korjauskehotus | 647 | 679 | 648 |
Hylkäys | 477 | 501 | 482 |
Ajokielto | 8 | 10 | 10 |
Yhteensä | 1106 | 1190 | 1140 |
*Vikojen lukumäärissä voi yhdellä ajoneuvolla olla monta vikaa.
Henkilöautoja katsastettiin viime vuonna noin 2 060 000
Vuonna 2020 henkilöautoja katsastettiin hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteensä henkilöautoja katsastettiin viime vuonna noin 2 060 000.
Uudet katsastusaikavälit ja katsastuksen uudet arvosteluperusteet otettiin käyttöön vuonna 2018. Muuutoksen jälkeen vuonna 2019 katsastusten lukumäärät laskivat aiempiin vuosiin verrattuna noin 10 prosenttia.
TEE NÄMÄ KAKSI ASIAA ENNEN KATSASTUSTA! Tarkasta, että auton kaikki valot toimivat ja että renkaissa on riittävästi kulutuspintaa.
Minna Petäinen