Pitkäikäisten autojen taustalla on monenlaisia tarinoita. Lähes 50-vuotiaan pystylamppu-Mercedeksen omistushistoria kertoo, miksi se on säilynyt hienossa alkuperäiskunnossa jo lähes puoli vuosisataa.
Ikääntyneen ihmisen silmissä korikoodilla W115 tunnettu Mercedes-Benz voi näyttää hyvinkin tavalliselta käyttöautolta, sillä vuodesta 1968 lähtien se oli yksi tavallisimmista taksien työkaluista Suomessa.
Säväyttävä tummansininen väri on kuitenkin erottanut bensiinikäyttöisen siviiliajossa olleen Mersun jo aikoinaan ikätovereistaan, sillä suurin niistä oli vaaleita dieselmoottorilla kulkevia takseja.
Nyt hyväkuntoinen vuosimallin 1971 Mercedes-Benz 220 kiinnittää jokaisen autoharrastajan huomion. Näin kävi AY-862:nkin kohdalla.
Vuoden 2018 Lahden Classic Motorshown lähestyessä Suomen Mercedes-Benz-klubin edustajat etsivät juuri tällaista autoa kerhon osastolle. Yksi harrastaja bongasi tummansinisen pystylamppu-Mersun Sibelius-monumentin lähistöltä Helsingin Töölöstä, kerho otti yhteyttä sen omistajaan ja niin auto päätyi esille Lahteen.
Jo alkuperäisellä omistajallaan auto opittiin tuntemaan vuosikymmenten mittaan: ”Ihmiset kiinnittivät siihen huomiota ja tiesivät sen meidän autoksemme”, omistajaperheen tytär Riitta Mutanen kertoo.
Kyseinen Mersu oli ensimmäiset neljäkymmentä vuotta alkuperäisellä omistajaperheellä ja pelastui sen jälkeen harrastajapariskunnan haltuun. ”Kyllä auton perään kyseltiin”, auton maaliskuussa 2012 myynyt Riitta Mutanen kertoo.
Pystylamppu-Mercedeksen kuntoluokka 3+
Bo Boedeker, jonka vaimon Monican omistuksessa auto nykyään on, kertoo, että Classic Motorshown jälkeen heräsi ajatus tarkastuttaa auto Classic Datalla. ”Se oli ihan uteliaisuutta mutta puolueettoman asiantuntijan arvio helpottaa myös vakuutusyhtiön kanssa asioimista”, hän toteaa.
Uudesta lähtien Suomessa ollut vuosimallin 1971 Mercedes-Benz 220 saa Classic Datan kuntoluokituksessa arvon 3+.
Kolmonen merkitsee käytettyä kuntoa: auto on täysin ajokuntoinen ja liikenneturvallinen ajoneuvo ilman suurempia teknisiä vikoja tai ulkonäkövirheitä, mutta jo kauempaa siinä huomaa ajokilometreihin suhteessa olevia käytönjälkiä ja pieniä virheitä.
Plussa tulee auton kuntoluokkaan nähden paremmasta kunnosta, ja auton yleiseurooppalainen markkina-arvo onkin lähes kaksinkertainen kuntoluokka kolmoseen nähden.
Tarkastusvuonna 2018 kolmosluokkaa edustavan vastaavan Mercedes-Benzin markkinahinta oli 6 600 euroa, mutta selkeän omistushistoriansa ja alkuperäisyytensä vuoksi AY-862:n arvoksi määriteltiin 11 500 euroa.
Ensimmäinen omistaja oli ajokortiton mies Lehtisaaresta
Kun tummansininen Mercedes-Benz 220 tuli Classic Datan tarkastajan Anssi Juutilaisen tutkittavaksi ja hän oli valinnut sen Taloustaidolle esimerkiksi hyvin säilyneestä käyttöautosta, Juutilainen kertoi, että Mersun ensimmäinen omistaja asui Helsingin Lehtisaaressa. Perheenisällä ei ollut ajokorttia, joten hänen vaimonsa oli ajanut autoa.
Mersu, Lehtisaari ja mies ilman ajokorttia soittivat heti kelloja allekirjoittaneen päässä. Muistin isäni kertoneen, että hänen juristikaverillaan Kauko Mutasella ei ollut korttia, ja mies oli silti ostanut Mercedes-Benzin. Olin kerran 1960–70-lukujen vaihteessa käynyt vanhempieni mukana Mutasilla kylässä Lehtisaaressa, mutta en ollut koskaan nähnyt heidän autoaan.
Boedeker vahvistaa että kyllä, kysymyksessä on Mutasen perheen auto, ja sittemmin Riitta Mutanen kertoo, että hänen äitinsä Irma oli ajanut samalla autolla kaikki vuosikymmenet poismenoonsa 2011 asti.
Auton poikkeukselliseen säilymiseen hienossa alkuperäiskunnossa on monta syytä: huolellinen ihminen oli käyttänyt autoa jatkuvasti, mutta kilometreinä ajanut sillä aika vähän – ja merkittävä osa kilometreistäkin oli tullut matka-ajossa kesämökille Joensuuhun, mikä tasaisesti ajettuna kuluttaa auton voimalinjaa mahdollisimman vähän.
Riitta Mutasen mukaan hänen äitinsä huollatti Mersua merkkiliikkeessä, Vehon nyttemmin jo lopetetussa Pitäjänmäen toimipisteessä, ja jos autosta löytyi joku ruostejälki tai kolhu, ne korjattiin Lommilan Vehossa.
Auto ei myöskään seissyt ulkona säiden armoilla. Lehtisaaren jälkeen sen koti oli vuodesta 1975 lähtien Hernesaarenkadulla olevassa autohallissa.
Viimeinen matka Mersulla
Monien poikkeuksellisen hyvin säilyneiden vanhojen autojen taustalla on niin iloisia kuin surullisiakin tarinoita. Isäni aikoinaan kertoman perusteella AY-862:n säilymiseen sen alkuperäisessä perheessä lienee vaikuttanut Kauko Mutasen kokema vakava takaisku sijoitustoiminnassa, joka oletettavasti vähensi halua vaihtaa auto uudempaan, ja hänen varhainen menehtymisensä jo vuonna 1996. Ratkaisevaa näissä vaiheissa kuitenkin oli se, että auto oli hänen vaimonsa käytössä ja säilyi näin Mutasen perheessä.
Riitta Mutanen kertoo, että äidin viimeinenkin matka taittui hänen tummansinisellä Mersullaan, sillä Irma Mutasen kuoltua Riitta kuljetti AY-862:lla tuhkauurnan Joensuussa sijaitsevaan sukuhautaan. Menomatka sujui hyvin kuten Mersulla yleensäkin, mutta paluumatkalla auto alkoi haista bensalle niin, että se piti jättää Varkauteen korjattavaksi ja hakea myöhemmin sieltä pois.
Romantikko voi ajatella, että oli kuin auto olisi itkenyt bensiinikyynelin eroa uskollisesta omistajastaan, mutta tosiasiassa vanhat autot oikuttelevat helposti, jos niillä ajaa joku muu kuin vakituinen käyttäjä, jonka otteisiin ne ovat mukautuneet.
Ylipäätään, jos auto on seissyt jonkin aikaa, se voi toimia ensimmäisen seisomisen jälkeisen matkan. Seuraavalla kerralla siitä pettää laturin hihna tai vesipumppu – tai bensapumppu niin kuin kyseisessä Mersussa.
Riitta Mutasen kanssa keskustellessa kuulin yllättäen, että isäni oli aikoinaan hakenut hänen isänsä kanssa Mersun Hangosta, kun se tuli heidän perheeseensä.
Nyt jo edesmennyt isäni oli varmaankin lähtenyt mielellään kuskiksi, sillä vaikka hän itse ajoi suurimman osan elämästään Volvoilla ja BMW:n 5-sarjalaisilla, hänellä oli oma erityinen kosketuksensa Mersuihin: nuorena lainopin opiskelijana isä oli kahden muun savolaispojan kanssa kesällä 1952 nostanut polkupyöränsä Helsingissä Saksaan menevään laivaan.
Pojat polkivat Länsi-Saksan halki Stuttgartin lähelle Sindelfingeniin Mercedes-Benzin tehtaille kesätöihin käyttämään peltiprässejä, joilla tehtiin korin osia 170-malliin.
Lampaannahkaa istuimilla
Huolellisen käyttäjän jäljiltä nyt kohta 50-vuotiaassa Mercedeksessä on edelleen lampaannahkaiset istuinpäälliset, jotka eivät ole mitään tarviketavaraa vaan aikoinaan Saksassa suosittua tehtaan alkuperäisvarustusta.
Alkuperäinen Blaupunkt-radio toimii moitteettomasti. Mersuille tyypilliset Barock-alumiinivanteet, joita W115-korimallissa kuitenkin näkee aika harvoin, ovat nekin säilyneet hyvin.
Classic Datan tarkastaja Anssi Juutilainen aloittaa tarkastuksen 3–4 metrin päässä autosta, katsoo millaisia fiiliksiä se herättää ja sopiiko näkymä auton tarinaan, onko kaikki kohdallaan. Tuulilasinpyyhkimien rungot ovat mustat, vaikka tähän automalliin kuuluu teräksen väriset, muuten kaikki varustus on niin kuin pitääkin.
Oikeassa etulokasuojassa on radioantenni ja ulkopuolisia taustapeilejä on vain yksi, mikä riittää 1971-mallisessa autossa. Tämä ns. Tex-peili kiinnitettiin Suomessa autoihin Vehon toimesta – tutkittavassa autossa peilin lasi on vaurioitunut ja näkyvyys sen kautta on heikko.
Autot lasit näyttävät alkuperäisiltä ja ne ovat ehjät, mutta tuulilasissa on noin kymmenen millimetrin kokoinen tähtimäinen iskeämä. Tuulilasissa on myös vuosien 1976 ja 1996 verotarrat sekä kuljettajanpuoleisessa alakulmassa tehtaan luovutushuollon merkki jäähdytysveden pakkaskestävyydestä.
Kaikki napakasti paikallaan
Mersun korin yleisilme on erittäin hyvä, kyljet ja pinnat ovat suorat ja korisaumat moitteettomat. Etuovissa on yksittäisiä nähtävästi toisten autojen ovien aiheuttamia pieniä iskemiä, katossa yksi läpimitaltaan kolmen millimetrin painautuma ja tavaratilan kannessa yksi vekki.
Oikean etupyörän pyöräkotelossa on kolmen millin alalla ruostetta, joka tuskin leviää harrastekäytössä mutta on nykyisellään helppo korjatakin.
Ovien pohjatkin ovat muuten ruosteettomat, mutta oikeanpuoleisten ovien alareunassa on alkavaa ruostetta, jonka eteneminen kannattaa pysäyttää.
Ajovalojen ja jäähdytinsäleikön välissä on runsaasti kiveniskemiä ja niiden korjauksia mutta ei ruostetta.
Kaikki kromi- ja koristeosat ovat tutkittavassa autossa napakasti paikallaan, mutta osassa kromipintoja on pientä näppylää – kuten Juutilainen asian ilmaisee. Etupuskurin kumisuoja on hieman irronnut ja sen alla on ruostetta, mutta sekään tuskin leviää harrastekäytössä.
Ovet eivät heilu, ne avautuvat ja sulkeutuvat napakasti. Ovien rajoittimetkin toimivat moitteetta.
Maalin paksuus paljastaa puunaamisen
Classic Datan laajassa tarkastuksessa mitataan maalinpaksuus eri kohdissa autoa. Juutilainen käy maalipinnan läpi maalinpaksuusmittarilla ja aloittaa mittaamisen katosta, missä paksuus on 110–130 myytä. Etulokasuojissa on ohuempi maali todennäköisesti puunaamisen johdosta.
Konepeltikin on tehtaan jäljiltä mutta takakontin kannessa on paksumpi maali – samoin oikeassa takalokasuojassa, mikä saa Juutilaisen etsimään mahdollisia kolarijälkiä tavarasäiliöstä, mutta niitä ei löydy.
”Tummansininen maalipinta on pääosin alkuperäinen. Oikeaa kylkeä ja tavaratilan kantta on maalattu, mutta ne eivät erotu sävyltään muusta autosta. Maalin alla ei ole ruostetta eikä roskia. Pinnassa ei näy työstöjälkiä. Konepellissä on pitkä pensselipaikattu naarmu”, Juutilainen kirjaa tarkastuspöytäkirjaan.
”Silloin kun on kyse alkuperäiskuntoisesta autosta, alkuperäistä maalia ei kannata lähteä korjaamaan pintanaarmun vuoksi, jos maalipinta ei ole rikki”, Juutilainen toteaa.
Paljon käytön jälkiä
Tummansinisessä Mersussa on paljon käytön jälkiä, se on oikeasti ollut käytössä, mutta autoa on pidetty hyvin. Tiivisteitäkin on tutkittavassa Mersussa hoidettu hyvin.
”Ovien sisäpuolisten kahvojen erivärisyys muuhun oviverhoiluun verrattuna on hyvin tavallista, sillä se on UV-säteilyn aiheuttamaa värin muutosta”, Juutilainen toteaa.
Kojetaulusta tarkistetaan, että kaikki nupit ovat tallella. Sisäkatto kertoo, onko ollut vuotoja. Myös takalasin alakulmat ja hattuhylly vaativat tarkastajalta läpikäynnin.
Istuimet ovat moitteettomat verhoilultaan ja jousitukseltaan, jopa kuljettajan istuimen selkänoja on uudenveroinen. Istuinten säädöt toimivat moitteettomasti.
Sisälattiat ovat ehjät ja lähes ruosteettomat, vain kuljettajan jalkatilassa on alkavaa ruostumista, joka ei välttämättä etene harrastekäytössä.
Juutilainen huomauttaa, että kaasupolkimen kiinnityspiste kannattaa puhdistaa ja vahata. Polkimien yläpuolelta puuttuu suojapahvi, minkä johdosta näkyvillä olevat johdot ja mekanismit tekevät siltä kohdin sotkuisen vaikutelman.
Mersuissa kuuluu olla kumimatto takakontissa, mutta se on usein niin kovettunut, että sitä ei uskalla ottaa pois eikä se poistaminen onnistu tälläkään kertaa.
Juutilainen huomaa, että tarkastettavana olevan Mersun varapyörän kotelossa on vettä eli reikä sen pohjalla on ummessa. ”Vararenkaat ovat näissä vanhoissa autoissa yleensä aina pommeja”, Juutilainen huomauttaa.
Sen enempää sisätiloissa kuin tavaratilassakaan ei ole hajuja eikä tuoksuja.
Simpukan kiristys auttanee
Vanhan Mersun moottoritilan yleisilme on siisti, vaikka se on hieman likainen. Kaikki letkut ja liittimet samoin kuin kumi- ja muoviosat ovat kunnossa. Apulaitteetkin ovat oikeantyyppiset.
”Lohkon yläreunassa oleva moottorin numero on luettavissa”, Juutilainen toteaa. Runkonumero löytyy oikeasta runkopalkista. Auton kantakortti, huoltokirja ja muu dokumentaatio ovat kattavasti tallessa.
Classic Datan tarkastukseen kuuluu, että kaikki autossa oleva dokumentaatio valokuvataan: runkonumeron lisäksi värikoodi ja valmistenumero, varustenumerot ja moottorin numero – vaihdelaatikonkin numero, jos se onnistuu.
Johtotähden alustassa on pintaruostetta muutamissa kohdissa ja vanha massaus on osittain irronnut, mutta runkopalkit ja kiinniottokohdat ovat kunnossa.
Juutilainen ajoi AY-862:lla tavallista pidemmän koeajorupeaman ja totesi, että alustasta ei kuulu poikkeavia ääniä minkäänlaisilla tienpinnoilla.
Moottori käynnistyi ja sammui heti niin kylmänä kuin kuumanakin, se ei savuttanut eikä kuluttanut öljyä. Kone vastasi mainiosti kaasupolkimen liikkeisiin ja jäähdytys toimi hyvin Helsingin kesäisessä ruuhkaliikenteessäkin.
Jarrut purivat moitteettomasti. Vain kerran takajarru jumitti hetken, mutta voimakas polkaisu sorapinnalla irrotti sen. ”Jarruja kannattaa välillä käyttää rajusti ja huollossa jarrut kannattaa aina herkistää”, Juutilainen toteaa.
AY-862:n ohjaus on tarkastajan mielestä väljä ja ajotuntuma keskialueella epämääräinen. ”Simpukan kiristys osaavissa käsissä auttanee”, hän arvelee.
Ajoneuvokulttuurin helmi
Mercedes-Benzin vanhat mittarit toimivat värinättä ja kertovat, että moottorin öljynpaine on moitteeton. Matkamittari on kolmannella kierroksella ja kaikkiaan autolla on ajettu 240 000 kilometriä. Nykyään sillä ajetaan vain kesäisin.
Hallintalaitteiden ainoan vian Juutilainen löytää vilkkuviiksestä, joka ei aina jää ääriasentoihin. Syynä voivat olla vivun juuressa olevien pienten jousten kuoleentuminen.
Auton nykyinen omistaja on museokatsastuttanut Mercedeksen ja harrastekäytössä siitä pidetään hyvää huolta.
”Tämä Mercedes-Benz edustaa suomalaista ajoneuvokulttuuria parhaimmillaan ja juuri sellaisena kuin se on Sindelfingenissä rakennettu. Sitä voidaan käyttää mallina tai referenssinä muun muassa entisöintitilanteissa”, Classic Datan Anssi Juutilainen toteaa tummansinisestä AY-862:sta.
”Tällaista alkuperäisyyttä ei voi teettää rahalla, ja alkuperäiskuntoisten autojen arvostus on kasvussa”, Juutilainen summaa luonnehdintansa tummansinisestä Mercedeksestä.
Juha Partanen
Kirjoittaja on Taloustaidon autoaineiston tuottaja.
HARRASTAJIEN HIMOITSEMA AUTO Lue kesäkuun Taloustaidosta juttu Käyttöautosi voi olla harrastajien himoitsema. Voit lukea jutun näköislehdestä, jos olet rekisteröitynyt Veronmaksajien verkkopalvelun käyttäjäksi.
